Erityismatkaehdot

Hyödyllistä tietoa matkustajille ja Xenia Tours Oy:n erityismatkaehdot

Noudatamme Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemia ja 30.6.2009 allekirjoittamia yleisiä valmismatkaehtoja ja matkapakettiehtoja, joita sovelletaan 1.7.2018 alkaen tehtyihin sopimuksiin. Ehdot löytyvät kokonaisuudessaan tämän sivun alaosasta ja ovat saavilla toimistoissamme.

Matkustajan on syytä tutustua huolella matkaehtoihin kokonaisuudessaan. Maksettuaan ennakkomaksun matkustaja hyväksyy ehdot ja sitoutuu noudattamaan niitä.

Matkan erityisluonteen vuoksi sovellamme erityisehtoja, jotka on kerrottu alla. Matkan erityisluonne syntyy siitä, että matka on tietylle asiakasryhmälle räätälöity erikoismatka, eikä matkaa myydä tämän ryhmän ulkopuolelle. Myös lento- tai junapohjaisten valmismatkojen erityisluonteen vuoksi niillä sovelletaan yleisistä valmismatkaehdoista poikkeavia erityismatkaehtoja. Erityismatkoilla noudatetaan erityismatkojen peruutusehtoja peruutuksen syystä riippumatta. Niiden mukaan matkan hintaa ei voi palauttaa lippujen kirjoituksen jälkeen.

Lentomatkojen mahdollisista aikataulunmuutoksista vastaa lentoyhtiö, juna-aikatauluista rautatieyhtiö ja laivojen aikatauluista laivayhtiö. Reittien ja aikataulujen muutoksissa noudatetaan aina niistä vastaavien yhtiöiden ehtoja. Kuljetusyhtiö on vastuussa matkustajista kuljetuksen aikana kuljetusehtojensa edellyttämällä tavalla. Lentoliikenteessä kannattaa varautua myöhästymisiin.

Meillä ei ole erillisiä juna-, laiva- tai lentopaikkakiintiöitä, vaan paikat varataan meille tilausten perusteella.

Varausvahvistus

Lasku on vahvistus matkustajan varaamasta matkasta. Matkustajalla on velvollisuus tarkistaa osanottajatodistus ja ilmoittaa virheistä ennen maksun suorittamista. Tarkista laskusta ja matkustusasiakirjoista hotelli-, laiva- ja lentotietojen sekä matkapäivien oikeellisuus ja matkustajien tiedot (nimi, sukupuoli, lasten ikä yms.). Mahdollisten epäselvyyksien ilmetessä ottakaa välttömästi yhteyttä toimistoomme.

Asiakkaan velvollisuus on antaa matkaa varatessa nimitiedot niiden virallisessa muodossa eli kuten ne on kirjoitettu matkalla mukana olevassa passissa tai EU-henkilökortissa. Perimme uudelleen kirjoitetusta lipusta ja muista dokumenteista nimenmuutostilanteissa syntyneiden todellisten kulujen lisäksi 50 € toimistokuluja, mikäli asiakas ei ole ilmoittanut matkaa varatessaan virallisia nimitietoja.

Suorittamalla varausmaksun asiakas hyväksyy yleisiin valmismatkaehtoihin sekä Xenia Tours Oy:n erityisehtoihin sisältyvät määräykset sekä ne mahdolliset muutokset, jotka Xenia Tours Oy saattaa hänen tietoonsa matkan vahvistamisen jälkeen. Matkatavaroiden kuljetuksessa noudatamme kunkin kuljetusyhtiön voimassa olevia määräyksiä.

Matkasopimus syntyy, kun matkustaja tilattuaan matkan maksaa varausmaksun. Mikäli matka varataan loppumaksun viimeisen maksupäivän jälkeen (matkakohteesta riippuen 35 – 95 päivää ennen matkan alkua), koko matkan hinta on maksettava matkaa varatessa. Joillakin matkoilla voi loppulasku erääntyä vasta matkan jälkeen. Nämä ehdot sitovat osapuolia myös tällaisissa tapauksissa.

Mikäli matkustaja ei suorita maksuja määräajassa, Xenia Tours Oy:llä on oikeus peruuttaa matkavaraus.

Lähtö lentäen

Lentoasemalla tulee olla hyvissä ajoin ennen lentolippuun merkittyä lähtöaikaa. Tarkista lennon lähtöaika lentolipustasi. Jonotus lentoasemalla voi viedä yllättävän pitkän aikaa ja suosittelemme saapumaan asemalle sen koosta riippuen 1 – 3 tuntia ennen lennon lähtöaikaa. Matkustaja vastaa itse siitä, että saapuu lentoasemalle ajoissa. Asiakas on velvollinen tarkistamaan ja vahvistamaan kohteessa paluulentonsa aikataulun hyvissä ajoin ennen paluulentoa.

Lentomatkoilla matkatavaroiden koko ja paino on rajoitettu. Ilmaiseksi kuljetettavan matkatavaran määrä vaihtelee lentoyhtiöittäin. Tarkista rajoitukset ennen matkalle lähtöä. Lentoyhtiöt perivät matkatavaran ylipainosta lisämaksun, joten kannattaa harkita, mitä matkalla tarvitsee.

Tarkista ennen pakkaamista lentolipustasi tai lentoyhtiöltä, että mukanasi olevien tavaroiden tai aineiden kuljettaminen lentokoneessa on sallittua. Lentoyhtiöillä voi olla tiukemmat rajoitukset kuin näillä sivuilla on esitetty. Matkatavaran mukana ei saa olla palo- tai räjähdysherkkiä eikä myrkyllisiä, syövyttäviä tai muuten vaaralliseksi luokiteltavia aineita. Nesteet kannattaa pakata ruumaan menevään matkatavaraan.

Lääkkeet ja muuta tärkeät tavarat on hyvä pakata käsimatkatavaroihin. Pikkuesineet, kuten kolikot, avaimet, lompakko ja matkapuhelin, on myös hyvä pakata käsimatkatavaroihin. Hyvä nyrkkisääntö on, että matkustamoon ei saa viedä esineitä, joilla voisi vahingoittaa muita matkustajia tai henkilökuntaa. Käsimatkatavaroihin ei saa pakata teräviä esineitä kuten veitsiä, saksia tai korkkiruuveja. Tulitikkuaskin saa kuljettaa vain taskussa. Myös matkustamoon vietävissä nesteissä on rajoituksia. Nesteet kuten voiteet, hammastahnat, hiusgeelit, siirapit, partavaahdot, sytyttimet, aerosolit, hajuvedet ja juomat saa kuljettaa enintään 100 ml:n kokoisissa pakkauksissa ja kaikkien nesteiden tulee mahtua 1 litran kokoiseen läpinäkyvään ja uudelleen suljettavaan muovipussiin (minigrip-pussi).

Lisätietoja lentomatkustamisesta

Muista myös:

* pakkaa itse laukkusi

* älä ota kuljetettavaksesi vieraiden henkilöiden tavaroita, vaikka haluaisitkin auttaa heitä

* pakkaa mukaan vain paketteja yms., joiden sisällön tunnet

* älä jätä matkataroitasi valvomatta

Lentomatkan aikana mahdollisesti vaurioituneista tai myöhässä saapuvista matkatavaroista vastaa lentoyhtiö. Niistä on tehtävä välittömästi saapumislentokentällä ilmoitus lentoyhtiölle. Ilmoituksesta saatava todistus (Property Irregularity Report eli PIR) annetaan omalle vakuutusyhtiölle vahinkoilmoitusta varten.

Lähtö laivalla

Tarkista laivan lähtöaika matkavahvistuksen/laskun liitteenä olevasta ohjeesta. Lähtöselvityksessä tulee olla hyvissä ajoin, viimeistään 35 – 45 minuuttia ennen laivan lähtöä. Matkustaja vastaa itse siitä, että saapuu satamaan ajoissa.

Helsingissä raitiolinja 9 liikennöi Länsiterminaaliin mm. rautatieaseman ja Kampin bussiterminaalin kautta.

Linkki HSL:n Reittioppaaseen

Länsisataman alueella on autoille maksullinen pitkäaikaispysäköinti.
Ajo-ohjeet satamaan ja lisätietoja pysäköinnistä

Matkustusasiakirjat

Suosittelemme passia matkadokumentiksi. Schengen-alueella käy myös poliisiviranomaisen 1.3.1999 jälkeen myöntämä kuvallinen EU-henkilökortti. Ajokortti tms. ei käy matkustusasiakirjaksi. Myös lapsella tulee olla oma passi tai EU-henkilökortti. Ilman huoltajien suostumusta alaikäiselle myönnetty ns. alaikäisen henkilökortti tai väliaikainen henkilökortti eivät käy matkustusasiakirjana.

Erityisesti muita kuin Suomen kansalaisia kehoitamme tarkistamaan viisumikäytännön suoraan konsulaatista.

Matkustajan vastuu

Matkustajan tulee tarkistaa kaikki matkaan liittyvät asiakirjat (passi/EU-henkilökortti ja mikäli matkalle tarvitaan viisumi) ja näiden voimassaoloajat sekä lentoliput ja aikataulut ja mahdolliset muutokset, jotka ilmoitettu ennen matkaa. Passin kuvasivusta ja mahdollisesta viisumista on hyvä ottaa matkalle mukaan kopio tai esimerkiksi kuva kännykällä. Lisäksi kehotamme matkustajaa ottamaan koko matkan ajalle kattavan matka -ja matkatavaravakuutuksen sekä peruutusturvavakuutuksen omasta vakuutusyhtiöstä (katso kohta Matkavakuutus).

Matkakohteessa mahdollisesti ilmenevistä riskeistä saat lisätietoa Ulkoasiainministeriöstä ja Kansanterveyslaitoksesta.

Linkki Ulkoasiainministeriön nettisivuille

Linkki Kansanterveyslaitoksen nettisivuille

Matkalla tulee noudattaa paikallisia turvallisuusmääräyksiä. Matkalla jokainen matkustaja vastaa ensisijaisesti itse omasta turvallisuudestaan. Hätätapauksissa ovat meidän ohellamme maan viranomaiset, Suomen tai muiden EU-maiden lähetystöt sekä konsulaatit oikea taho auttamaan.

Eurooppalainen sairaanhoitokortti

Matkoilla EU- ja ETA-maihin sekä Sveitsiin on hyvä olla mukana eurooppalainen sairaanhoitokortti, jonka Kela myöntää Suomen sosiaaliturvaan kuuluville henkilöille veloituksetta. Kortin toimitusaika on 3-4 viikkoa. Kortin haltijalla on oikeus saada hoitoa julkisessa sairaanhoidossa äkillisen sairauden hoitoon paikallisen lainsäädännön ja järjestelmän mukaisesti samaan hintaan kuin paikalliset asukkaat. 

Turvallisuus ja riskit matkakohteissa

Älä ota matkalle mukaan arvokoruja tai -esineitä. Säilytä suuret rahasummat ja arvoesineet, kuten passi, hotellin tallelokerossa tai kassakaapissa. Taskuvarkaita tulee varoa kaikissa matkakohteissa. Varkauksien varalta suosittelemme matkatavaroiden arvon kattavaa matkavakuutusta. 

Fyysinen kunto matkustettaessa

Matkustajan on annettava tarpeelliset tiedot omasta tai muiden matkan varanneiden matkustajien fyysisestä ja/tai henkisestä tilasta, mukaan lukien alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden käyttö. Tämä silloin jos fyysinen ja/tai henkinen tila voi johtaa matkustajaan itseensä tai muihin matkustajiin (matkustajat ja/tai henkilöstö) tai kolmansien osapuolten omaisuuteen kohdistuviin haittoihin, vaaroihin tai riskeihin. Kuljetusyhtiö (jota edustaa esimerkiksi lentokoneen kapteeni) voi evätä matkustajalta oikeuden myöhempään kuljetukseen, jos tiedot osoittautuvat virheellisiksi tai vaillinaisiksi. Tietoja on myös annettava liikkumisrajoitteista ja alaikäisten tai vammaisten matkustajien, raskaana olevien naisten, sairaiden henkilöiden ja muiden matkakumppaneiden saattamisesta. Kuljetusyhtiöt pidättävät oikeuden pyytää lääkärintodistus erityisistä sairauksista. Mikäli lääkärintodistusta ei ole, ne voivat evätä matkustajalta oikeuden (myöhempään) kuljetukseen.

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

EU direktiivin 1107/2006 mukaisesti edellytämme, että liikuntarajoitteisen tai sairaanhoidon apua tarvitsevan matkustajan mukana matkalle lähtee oma avustaja, joka on mukana matkalla koko ajan. Voitte konsultoida terveysohjeita omalta lääkäriltänne. Matkanjärjestäjällä on oikeus evätä mat­kalle lähtö, jos asiakas ei pysty huolehti­maan itsestään matkan aikana sairauden tai liikuntarajoitusten vuoksi. Asiakkaan on muutoinkin kyettävä selviytymään matkasta tavanomaisesti, eli omin avuin. Jos asiakas ei kykene huo­lehtimaan itsestään matkan aikana, mahdolliset paluumatkan- ja muut kustannukset ovat asiakkaan omalla vastuulla (YVE 2.9.2 mukaisesti). Tämänkaltaisissa tilanteissa Xenia Toursin vastuu rajoittuu YVE 2.8. mukaiseen avustamisvelvollisuusvastuuseen. 

Matkanjärjestäjän vastuu

Xenia Tours on vastuussa siltä suoraan ostetuista palveluista. Matkan aikana omatoimisesti tehdyt retket, liikkuminen tai ateriat juomineen eivät kuulu vastuullemme, jollei niitä ole tilattu matkanjärjestäjältä. Jos matkanjohtajaa kohtaa sairastapaus tai on­net­to­muus, pyrimme ensisijaisesti saamaan toisen suomalaisen tai pohjoismaalaisen matkanjohtajan tilalle. Joissain tapauksissa pidätämme oikeuden käyttää hätätilanteessa englanninkielistä paikallisopasta. 

Ilmeiset virheet

Xenia Toursia eivät sido ilmeiset virheet ja erehdykset, esimerkiksi matkan hintaa koskevat kirjoitusvirheet. Tällaiset virheet ja erehdykset ovat tai niiden tulisi olla keskivertomatkustajan tunnistettavissa ensinäkemältä.

Palvelumaksut matkalla

Matkojen hintaan ei sisälly paikallisia juomarahoja paikallisoppaille ja kuljettajille. Paikallisen tavan mukaan on usein kohteliasta antaa palvelumaksu matkan lopussa. Matkanjohtaja kertoo, mikä on paikallinen käytäntö. Jokainen matkustaja päättää kuitenkin itse kuinka paljon haluaa palvelurahaa jättää 

Matkavakuutus

Matkavakuutus ei sisälly matkan hintaan. Neuvomme kaikkia matkustajia huolehtimaan siitä, että oma matkavakuutus on voimassa jo matkaa varatessa. Tämä mahdollistaa sen, että matkustaja voi hakea vakuutuksesta korvauksia peruutuskuluhin. Kehotamme että tarkistatte vakuutusta tehdessänne huolellisesti vakuutuksen ehdot ja vakuutusehtojen peruutusturvan. Joihinkin vakuutuksiin saattaa sisältyä vastuurajoituskohta ja siitä voi olla seurauksena matkustajan oman vastuun laajentuminen.

Matkavakuutus korvaa vakuutusehtojen mukaisesti yleensä mm. äkillisestä sairastumisestä tai onnettomuudesta aiheutuvat kustannukset, joita kohdemaan sairaanhoito ei korvaa. Lisäksi vakuutus korvaa yleensä myös välttämättömän sairaankuljetuksen kotimaahan. Vakuutukseen on hyvä sisällyttää myös matkatavaroiden arvon kattava matkatavaravakuutus. Todiste matkavakuutuksesta tulee olla matkalla mukana.

Erityismatkaehtojemme mukaisesti jokaisella matkustajalla on oltava matkavakuutus, johon sisältyy matkan peruutusturvaosa oman, lähiomaisen tai matkatoverin sairastumisen tai kuoleman varalta. Tarkemmat ohjeet saatte vakuutusyhtiöstänne.

Rokotukset

Matkailijan suositeltavia rokotuksia ovat suomalaiset perusrokotukset, kuten jäykkäkouristus, kurkkumätä ja polio. Myös A- ja B-hepatiittisuojaa suositellaan. Tarkista rokotustesi voimassaolo ja tarve hyvissä ajoin ennen matkaa. Lisätietoja rokotuksista saa terveyskeskuksesta, työterveyshuollosta ja rokotusasemilta. Lisätietoja rokotuksista

Suomen tullimääräykset

Matkustaja saa tuoda toisesta EU-maasta verollisina hankkimiaan alkoholijuomia ja tupakkatuotteita verovapaasti omaan käyttöönsä ilman määrällisiä rajoituksia. Verottoman tuonnin ehtona on, että matkustaja tuo tuotteet mukanaan, ja tuotteet tulevat matkustajan tai hänen perheensä henkilökohtaiseen käyttöön tai annetaan lahjaksi. Ajan tasalla olevat tullimääräykset löytyvät tullin nettisivuilta.

EU:n ulkopuolelta voit tuoda alkoholijuomia vain rajoitetun määrän omaan käyttöösi tai lahjaksi: 4 litraa hiilihapotonta viiniä (puna-, valko- ja rosé-) ja 16 litraa olutta (yli 0,5 %). Lisäksi saa tuoda 1 litra väkeviä alkoholijuomia (yli 22 %) TAI 2 litraa alkoholijuomia (maks. 22 %), kuten aperitiivit (mm. vermutit, katkerot, liköörit, sherryt, long drinkit, siideri ja kuohuviinit)

Linkki tullin nettisivuille

Hotellimajoitus

Matkapaketin perushintaan sisältyy majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa. Hotellihuoneen saa käyttöön yleensä kello 15.00 ja huone on luovutettava lähtöpäivänä yleensä viimeistään kello 11.00. Mikäli matkustaja haluaa pitää huoneen pitempään ja se on hotellin varaustilanteen mukaan mahdollista, siitä aiheutuvat kulut maksetaan suoraan hotelliin.

Kaikissa majoituspaikoissa ei ole allergisille suunniteltuja huoneita, mutta hotellilla saattaa olla allergisille sopivia vuodevaatteita. Kysy asiaa vastaanotosta.

Erikoisruokavaliot

Erityisruokavalioista, esimerkiksi laktoositon, gluteeniton tai kasvisruokavalio, tulee ilmoittaa matkavarauksen yhteydessä ja paikan päällä aterioiden yhteydessä. Ilmoitamme erikoisruokavaliot eteenpäin ruokailut järjestävälle lentoyhtiölle, ravintolalle tai hotellille, mutta emme voi taata, että erikoisruokavalionne huomioidaan. Ruoka-aineille allergisille ei ole yleensä tarjolla yhtä monipuolisia erikoisruokia kuin Suomessa. 

Yksin matkustavat

Matkoillemme myydään yleensä nais- tai miespaikkoja edellyttäen, että huoneen toinenkin paikka saadaan myydyksi. Mikäli toista henkilöä ei ilmoittaudu, on yksin matkustajan maksettavan 1 hengen huoneen lisämaksu. Sama pätee jos matkan varannut mies- tai naispaikkalainen peruuttaa matkansa.

Matkustajatiedot

Matkustajat ovat tietosuojalain turvaamia, joten emme luovuta matkustajatietoja tai anna etukäteistietoja matkalle osallistujista. Tietojen luovuttaminen ei jälkikäteenkään ole luvallista. Pyydämme teitä itse vaihtamaan matkalla solmittujen tuttavuuksien kanssa yhteystietonne. 

Hinnat ja hinnanmuutokset

Matkanjärjestäjällä on oikeus korottaa matkan hintaa valuuttakurssien, verojen tai julkisten maksujen muuttuessa. Myös laiva- ja lentoyhtiöiden ilmoittamat polttoainemaksut saattavat korottaa matkan hintaa. Poikkeustapauksissa saatetaan asiakkaalta joutua perimään lisämaksu lento- tai laivahintojen äkillisen muutoksen sitä vaatiessa.

Matkanjärjestäjällä on myös oikeus alentaa ilmoitettuja hintoja. Alennetut hinnat ovat voimassa vain erikseen ilmoitettuna aikana. Alennus ei koske aikaisemmin varattuja matkoja.

Hintaan sisältyvät vain ne palvelut, jotka on mainittu kunkin matkan Hintaan sisältyy -kohdassa.

Jos matkustaja ei käytä jotain maksamaansa palvelua, hänellä ei ole oikeutta maksun palautukseen. 

Ryhmät

Ryhmien varaus-, maksu-, ja peruutusehdot saattavat poiketa valmismatkaehdoista. Ryhmänkerääjä/matkanjohtaja on matkustajien yhdyshenkilö, jollei muuta ole sovittu. Yhdyshenkilöllä on oikeus sopia matkanjärjestelyistä Xenia Tours Oy:n kanssa ryhmän muita matkustajia sitovasti. Yhdyshenkilö vastaa siitä, että ryhmän jäsenet saavat tiedon matkaehdoista ja muista sovituista asioista.

Valitukset

Virheestä, joka voidaan korjata jo matkan aikana, on ilmoitettava oppaalle tai muulle matkanjärjestäjän edustajalle välittömästi, kun virhe on havaittu. Mikäli näin ei tapahtu, matkustaja ei ole myöhemmin oikeutettu vetoamaan matkanjärjestäjän suorituksessa olleeseen virheeseen. Matkaa koskevat valitukset ja huomautukset tulee tehdä välittömästi aiheen ilmaannuttua kohteessa oppaalle, matkanjärjestäjän edustajalle tai vastuulliselle matkanjärjestäjälle. Korvausvaatimukset on tehtävä aina kirjallisesti matkanjärjestäjälle viimeistään 1 kk matkan päättymisen jälkeen. 

Vahingonkorvausvastuun rajoittaminen

Matkanjärjestäjän korvausvastuu kuljetukseen liittyvästä vahingosta määräytyy siten, kuin kyseisestä kuljetuksesta säädetään merilaissa, kuljetuksesta ilma-aluksessa annetussa laissa, ilmakuljetussopimuslaissa tai ilmakuljetuslaissa sekä kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevassa yleissopimuksessa.

Jos matka on hankittu pääasiassa muuhun kuin yksityiseen tarkoitukseen, pidättää matkanjärjestäjä itselleen oikeuden rajoittaa vahingonkorvausvelvollisuuttaan esine- ja varallisuusvahingoissa mahdollisen liikevoiton, palkkion tai vastaavan menettämisen osalta. Matkanjärjestäjän maksaman korvauksen enimmäissumma on näissä tapauksissa 100 €. Xenia Tours Oy ei ole vahingonkorvausvelvollinen välillisesti liikeasioille aiheutuvista vahingoista, jos esim. matkalta paluu myöhästyy. Matkanjärjestäjä ei myöskään vastaa vahingosta, jotka johtuvat lievästä huolimattomuudesta. 

Sopimuksen siirto ja matka-ajan vaihtaminen

Matkustajalla on valmismatkalain mukainen oikeus siirtää sopimus toiselle henkilölle viimeistään 48 tuntia ennen lähtöä. Nimenmuutoksesta veloitetaan muutoskulut (yleensä noin 100 €/matkustaja), mikäli lippuja ei ole vielä kirjoitettu. Mikäli muutos tapahtuu lipunkirjoituksen jälkeen, kulut määräytyvät palveluntuottajien, kuten lentoyhtiöiden, muutos- ja peruutusehtojen mukaisesti. Ne ovat valmismatkalakia huomattavasti tiukemmat. Näin ollen sopimuksen siirtotapauksessa asiakkaalta peritään siirrosta aiheutuvat todelliset kulut, jotka voivat olla jopa alkuperäistä matkan hintaa suuremmat.

Reittien ja aikataulujen muutoksissa noudatetaan aina niistä vastaavien yhtiöiden ehtoja. Mikäli säännöt sallivat muutokset, perimme toimistokulut/lippu ja lisäksi kuljetusyhtiön perimät kulut.

Peruutusehdot

Matkanjärjestäjällä on oikeus peruuttaa matka ylivoimaisen esteen vuoksi, joita ovat esim. poliittiset levottomuudet, lakot, luonnonmullistukset tai vastaavat.

Minimi ryhmäkoko on 20 henkeä, jollei toisin ole mainittu. Matkanjärjestäjällä on oikeus peruuttaa matka liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi viimeistään 21 päivää ennen matkan lähtöpäivää. Tällöin suoritetut maksut palautetaan matkustajan ilmoittamalle tilille. Ylivoimaisen esteen vuoksi (Force majeure) matka voidaan peruuttaa matkanjärjestäjän toimesta. Tällöin asiakkaalle palautetaan hänen matkasta maksamansa maksut. Matkanjärjestäjältä ei voi vaatia muuta korvausta tämän lisäksi. Pyrimme molemmissa edellä mainituissa peruutustapauksissa tarjoamaan korvaavaa tai vastaavaa matkaa peruuntuneen tilalle. Joskus lisämaksullisille retkillä tarvitaan minimiosallistujamäärä, ja tämä kerrotaan kyseisen retken yhteydessä.

Jos matkustajaa kohtaa ylivoimainen este, esim. odottamaton ja vakava tapaturma, vakava sairaus tai lähiomaisen kuolemantapaus, matkalle lähdön este on osoitettava luotettavalla selvityksellä, kuten lääkärintodistus, poliisintutkintapyötäkirja tai vakuutusyhtiön lausunto. Selvitys on toimitettava matkanjärjestäjälle niin pian kuin mahdollista tai viimeistään kahden viikon kuluessa peruuttamiseen oikeuttavan esteen ilmenemisestä, jollei määräajan noudattaminen ole matkustajalle kohtuuttoman vaikeaa. Näissä tapauksissa matkustajalla on valmismatkalain ja yleisten valmismatkaehtojen mukainen oikeus peruuttaa matka. Tällöin perimme todelliset kustannukset etukäteen tilatuista ja vahvistetuista palveluista (esim. kuljetukset, majoitukset ja lisäpälvelut), joista meillä ei ole hinnanpalautusoikeutta. Lisäksi veloitetaan Xenia Tours Oy:n toimistokulut. Kehotamme matkustajiamme ottamaan matkavakuutuksen, joka kattaa peruutuskulut.

Peruutusehdot matkoillemme mikäli matkustaja peruuttaa matkansa:

* viimeistään 90 vrk ennen matkan alkua, peritään toimistokulujen lisäksi muutoksesta/peruutuksesta aiheutuneet muut todelliset kulut, jotka palveluntuottaja, kuten lentoyhtiö tai hotelli, matkanjärjestäjältä perii

* 89-30 vrk ennen matkan alkua pidätetään varausmaksu sekä mahdolliset syntyneet kulut ennakkoon maksetuista palveluista (esim. hotellit, lennot ja ohjelmanvaraukset kohteessa)

* 29-7 vrk ennen matkan alkua pidätetään 50% matkan hinnasta sekä syntyneet kulut ennakkoon maksetuista palveluista (enintään 100% matkan hinnasta)

* myöhemmin kuin 7 vrk ennen matkaa ei suoriteta mitään takaisinmaksua

* peruutuksen yhteydessä perimme aina lisäksi etukäteen tilatuista ja vahvistetuista lisäpalveluista aiheutuneet kustannukset (esim. konsertti- ja teatteriliput)

* safareiden, kiertomatkojen, ja muiden erikoisjärjestelyjä sisältävien matkojen osalta noudatetaan kunkin palvelun tuottajan omia peruutusehtoja

* jo aloitettuun matkaan ei voi tehdä muutoksia

Erityismatkojen peruutusehtoja noudatetaan peruutuksen syystä riippumatta. Yleiset valmismatkaehdot ja valmismatkalaki eivät koske muita kuin valmismatkoja.

Kaikkien erityismatkojen peruutusten yhteydessä perimme etukäteen tilattujen ja vahvistetuiden palvelujen lisäksi maksun etukäteen tilatuista ja vahvistetuista lisäpalveluista (esim. konsertti- ja teatteriliput) aiheutuneet todelliset kustannukset, jotka palveluntuottaja matkanjärjestäjältä perii.

Mikäli matka on hinnoiteltu siten, että kahden tai useamman matkustajan seurue majoitetaan samaan huoneeseen, huoneistoon tai hyttiin ja joku seurueen jäsenistä peruuttaa matkan ylivoimaisen esteen vuoksi, Xenia Tours Oy varaa oikeuden veloittaa matkalle lähtevältä yhdenhengenhuoneen lisämaksun tai vastaavan vajaakäyttömaksun.

Toimistokulut (sisältyvät matkan ilmoitettuun kokonaishintaan)

Xenia Tours Oy:n yleisten valmismatkaehtojen mukaiset toimistokulut ovat Eurooppaan suuntautuvilla matkoilla 200 €/henkilö + 15 €:n laskutuslisä ja Euroopan ulkopuolelle suuntautuvilla matkoilla 300 €/henkilö + 15 €:n laskutuslisä. Jos asiakas peruuttaa matkansa, laskutuslisää ei palauteta.

Matkanjärjestäjä pidättää oikeuden aikataulu-, ohjelma- ym. muutoksiin. Xenia Tours Oy:llä on oikeus vaihtaa hotelli vastaavantasoiseen tai parempaan hotelliin ilman velvoillisuutta hinnanalennukseen tai korvaukseen.

Nämä ehdot ovat voimassa toistaiseksi, kunnes uudet erityisehdot julkaistaan. 

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 18.5.2018 alkaen.

Verkkokauppa

Xenia Tours Oy
Rinnenmäentie 40
07150 Laukkoski

050 597 7565
info@xeniatours.fi
www.xeniatours.fi
0975711-4

Xenia Toursin nettikauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Matkatoimistoalalla on käytössä voittomarginaalijärjestelmä. Tästä syystä tuotteiden hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa (alv 0 %). Tuotteiden hinnan lisäksi perimme toimistomaksua 15 €/tilaus, mikäli lähetämme sinulle erillisen laskun postilla. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä tietoja käytetään matkojen järjestämisen, varaamiseen ja markkinointiin, kuten on tarkemmin kerrottu kohdassa Tietosuoja. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin matkapakettiehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut. Lue Checkoutin maksuehdot tästä linkistä.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Checkout Finlandin ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt yleiset matkapakettimatkaehdot ja Xenia Tours mahdolliset erityismatkaehdot.



Tarjoamme myös Mash-osamaksupalvelun, jonka avulla saat joustavat osamaksut. Mashistä lähetetään sinulle paperinen lasku maksuista. Perinteinen paperilasku on helppo ja luotettava maksutapa. Saat 45 päivää kulutonta ja korotonta maksuaikaa.

Jos haluatkin maksaa laskusi erissä, se hoituu kätevästi: laskun saatuasi valitset sinulle parhaiten sopivat erät ja teet sen mukaisen suorituksen. Näin laskusi muuttuu automaattisesti valituksi osamaksuksi. Lisää tietoa Mash-maksutavasta tästä linkistä.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteys asiakaspalveluumme puhelin 040-580 1726 tai 050-597 7565 tai sähköposti info@xeniatours.fi. Säästä tilausvahvistus, mikäli joudut ottamaan yhteyttä meihin. 

Tilausvahvistus on todiste matkustajan varaamasta matkasta. Matkustajalla on velvollisuus heti tarkistaa tilausvahvistus ja ilmoittaa virheistä. Tarkista laskusta ja matkustusasiakirjoista hotelli-, laiva- ja lentotietojen sekä matkapäivien oikeellisuus ja matkustajien tiedot (nimi, sukupuoli, lasten ikä yms.). Mahdollisten epäselvyyksien ilmetessä ota välttömästi yhteyttä toimistoomme. 

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Xenia Tours Oy
Rinnenmäentie 40
07150 Laukkoski

050 597 7565
info@xeniatours.fi
www.xeniatours.fi
0975711-4

Toimistomaksu ja matkan peruuttaminen

Tuotteiden hinnan lisäksi perimme toimistomaksua 15 €/tilaus, mikäli lähetämme sinulle erillisen laskun postissa. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimistomaksun muutoksiin. Matkan peruutusehdot on selitetty tarkemmin kohdassa Seuramatkaehdot.