MATKUSTUSOHJEITA
Passi. Mukaan tulee ottaa voimassaoleva passi. Pidä passistasi hyvää
huolta, koska sen katoaminen aiheuttaa monenlaisia ongelmia.
Viisumi. Yli viiden hengen ryhmille haemme ryhmäviisumin, jota varten
tarvitsemme kopion passin kuvasivusta viimeistään kolme viikkoa ennen matkan
alkua. Kopiota ei tarvitse todistuttaa oikeaksi. Ryhmäviisumia varten ei tarvita
valokuvia eikä viisumianomuskaavakkeita. Kirjoita kopion taakse
kyytiinnousupaikkasi ja matka-ajankohta. Näin helpotat työtämme täällä
toimistossa.
Vakuutus. Ryhmäviisumiin sisältyy ns. hoitokuluvakuutus eli se kattaa
ensiavun ja tarvittaessa Suomeen tulon esim. taksilla tai ambulanssilla. Kun
henkilö on Suomessa sairaalassa, vakuutuksen voimassaolo loppuu. On syytä
tarkistaa oma vakuutusturva ja ottaa ajoissa matkavakuutus, joka tällöin toimii
myöskin peruutusturvavakuutuksena. Matkan hintaan ei sisälly
peruutusturvavakuutusta sairauden tai muun esteen varalta.
Rokotukset. Matkalle ei tarvita erityisiä rokotuksia, meillä normaalisti
annettavien rokotusten voimassaolo kannattaa tarkistaa.
Lääkkeet. Muistathan ottaa mukaan lääkkeesi. Vastaavia lääkkeitä voi olla
mahdotonta saada Venäjän puolelta.
Valuutta. Ruplia voi vaihtaa joissakin pankeissa Suomen puolella, rajalla
ja paikallisissa pankeissa. Ruplan arvo on viime aikoina ollut 33 ruplaa = 1
euro. Joissain paikoissa hyväksytään myöskin eurot maksuvälineiksi. Eurot
kannattaa ottaa mukaan pieninä seteleinä. Paikalliset eivät yleensä ota vastaan
kolikoita, koska niitä ei voi vaihtaa sikäläisissä pankeissa rupliksi. Kovin
paljon paikallista valuuttaa ei kannata etukäteen vaihtaa.
Ruoka ja juoma. Yleensä pitemmillä matkoilla hintaan sisältyy puolihoito
eli aamiainen ja yksi lämmin ateria. Mukaan kannattaa ottaa evästä ja juomista
bussimatkaa ja kotikyläpäiviä varten. Erikoisruokavalioiden tilaaminen Venäjällä
on lähes mahdotonta, joten on parasta varautua tilanteeseen jo kotoa lähtiessä.
Juomavetenä pullotettu vesi on turvallista, sitä saa ostettua myöskin Venäjän
puolelta. Vesijohtovettä ei pidä juoda.
Pukeutuminen. Matkalle kannattaa ottaa mukaan mukavat vaatteet ja jo
sisään kävellyt kengät. Kotikylälle mennessä voit tarvita saappaitakin. On
myöskin syytä varautua sateeseen.
Valamoon menijöiden varusteisiin tulee kuulua:
naisilla polvet peittävä hame ja huivi sekä olkapäät peittävä
pusero
miehillä normaalit pitkät housut (ei shortsit tai urheiluasu)
Tämä pukeutumissääntö koskee luostarin kirkkoa ja ns. sisäneliötä.
Hotellit ja ravintolat ovat usein melko vaatimattomia, mutta yleensä
paikkakunnan parhaita tarjolla olevia.
Viranomaiset. Mikäli jokin osa matkasta on venäläisten viranomaisten
päätösten takia mahdotonta toteuttaa, emme vastaa matkan tai ohjelman
muutoksista tässä tapauksessa.
Pidetään yllä iloinen mieli, otetaan mukaan huumorin kukka ja nautitaan
matkasta sekä toistemme seurasta!
Hyvän matkan toivotuksin
Eija Myllys
puh 040-580 1726